Los Jamosh
Aristotle:
We are what we repeatedly do. Excellence, then, is not an act, but a habit.
Henry Ford:
Whether you think you can, or think you can't, you are right.
Norman Cousins:
Death is not the greatest loss in life. The greatest loss is what dies inside us while we live.
Spencer Johnson:
Change happens when the pain of holding on becomes greater than the fear of letting go.
Tyler Durden, Fight Club:
Its only after we’ve lost everything that we’re free to do anything.
The things you own end up owning you
Mark Twain: I have never let my schooling interfere with my education.
Search
Pictures
Twitter feed
Loading Tweet...
Find me on...
Shit ultrarunners say.
: D Haha joku on selvästi tehnyt musta youtube videon. Ihan ku mä lenkillä..
Christopher McDougall - Born To Run. Kätketty heimo, superurheilijat ja ennennäkemättömän upea kisa.
Tuli luettua tommonen tositapahtumiin perustuva tarina juoksevasta kansasta eli tarahumara intiaaneista, jotka elävät Pohjois-Amerikassa muusta maailmasta eristäytyneenä. Tarahumara intiaanien kerrotaan juoksevan monia satoja kilometrejä päivittäin vuoristoissa ja kyseisillä intiaani heimoilla on lähes yli-inhimilliset kestävyysjuoksutaidot. Yleensä kaikki yli-luonnollinen tai normista poikkeava on vaan loppujen lopuksi sellaista, jota ns. “normaali” länsimainen kadun tallaaja ei vain käsitä tai ole kokenut. Yksinkertaisesti tarahumarat eivät ole unohtaneet vuosi satojen jälkeen ihmisille luontaista juoksutaitoa. Taito juosta on säilynyt sukupolvelta toiselle.
Kirjailija Ted McDougall etsii käsiinsä heimon jäseniin ystävystyneen Caballo Blancon ja yhdessä he päättävät houkutella pitkänmatkanjuoksijoita ympäri Amerikkaa osallistumaan hienoimpaan kilpailuun itse Tarahumara intiaaneja vastaan. Tarinassa on paljon mukana värikkäitä, tosielämään perustuvia henkilöhahmoja, kuten useita ultrakilpailuita voittanut Scott Jurek ja Barefoot juoksemisen puolesta puhuva Ted McDonald. Kirja on yhdistelmä tiedettä ja intohimoa juoksuun, se sivuaa myös ihmisen evoluutiota ja anatomiaa, joiden avulla perustellaan tarahumaroiden ja ihmisen ilmiömäistä kykyä juosta pitkiä matkoja pysähtymättä.
Tarinan kulultaan kirja on ultramaisen mukaansa tempaava ja sitä värittää niin huumekartellien rikolliset, jylhät vuorimaiset, kuumottavat aavikot ja erikoinen kulttuuri. Kirja avartaa varmasti jokaisen käsitystä pitkänmatkanjuoksusta ja kuinka ihmisille juokseminen oikeastaan on hyvinkin luonnollista. Kirjasta saa myös hyviä vinkkejä, joita tarahumarat suosivat aina ruuasta elämäntapoihin, sekä käydään läpi miksi ihmisillä on nykyään enemmän ja enemmän jalkavaivoja, vaikka juoksukengät ovat pehmustetumpia ja teknisempiä. Käytännössä ihan luontaisesta askeltamisesta, ihmisen kehon anatomiaan ja miten kaikki nykyaikaiset tekniset juoksukengät vääristävät askelta.
Kirjaa voin suositella jokaiselle, jolla on kyky kävellä ja juosta vaikka ei kokisikaan sen olevan itselleen mieluista. Kirjasta voisi antaa arvosanan 8.5/10.
Kirjasta lainattuja lausahduksia:
- Tao Te Ching: Paras juoksija ei jätä jälkiä.
-Ken Chlouber: Jos otat kivun ystäväksesi, et enää koskaan ole yksinäinen.
Tao Te Ching, Laotse: Sille, joka rakastaa kehoaan enemmän kuin valtakunnan hallitsemista, voidaan antaa oikeus hallita valtakuntaa.
Ephraim Romesberg: Aloitan tällaiset kilpailut aina kovin tavoittein, niin kuin olisin tekemässä jotain erityistä. Kun ruumis sitten alkaa väsyä, tavoitteet laskevat vähitellen siihen, missä nyt olen - voin vain toivoa, etten oksenna kengilleni.
Bruce Springsteen - Born to run: Baby, this town rips the bones your back; it’s a death trap, it’s a suicide rap…
William Faulkner, Requiem fot a nun: Menneisyys ei koskaan kuole, se ei ole edes menneisyyttä.
Herb Elliot, olympiavoittaja ja mailin maailmanennätyksen haltija, joka harjoitteli paljain jaloin, kirjoitti runoja ja vetäytyi kilpakentiltä voittamattomana: Runous, musiikki, metsät, meret, yksinäisyys - ne ovat asioita, jotka kehittivät valtaisaa henkistä voimaa. Tajusin, että tuota voimaa piti hankkia ennen kisaa vähintään yhtä paljon kuin fyysistä kuntoakin.
Gabe Jennings: Kuvittelen usein eteeni aavemaisen nopean juoksijan, jolla on minua nopeampi askel.
Theo Van Gogh: Hän on jo kauan mietiskellyt nyky-yhteiskunnan ratkaisemattomia ongelmia, ja hän kamppailee yhä hyväsydämmisyytensä ja rajattoman energiansa kanssa. Hänen ponnistelunsa ei ole ollut turhaa, mutta hän ei luultavasti tule elämään niin kauan, että näkisi työnsä kantavan hedelmää.
Katsokaa, kuunnelkaa, kelatkaa. Halmetoja puhuu Asiaa.
Laatu on kaiken A ja O.
Itse oon ainakin vähentänyt Pästöroitujen maitojen juomista ja fiilis mitä parhain. Limaisuus ja pahoinvointi loppunut kokonaan. Onhan se vähän kyseenalaista millaista ruokaa meille tarjotaan, pitkälle prosessoituja, jalostettuja, pästöroituja, lisä ja makeutusaine täytteisiä ruokia, Joista ei ole edes tarkkaa tietoa vaikutuksista. Yleensä se yksinkertaisin, vähiten eteenpäin jalostettu/valmistettu ruoka on terveellisin ja paras vaihtoehto kropalle.
https://www.youtube.com/watch?v=yrKslpJCD1c&list=PLwTbjGcnkjgWA19VlIr3hLSNZtrv5wYDk&index=4
Niinku Halmetojakin sanoo niin terveellisen ruokailun ei tarvitse ollaa tylsää, pakonomaista tai pahanmakuista. Jokainen tietenkin tallaa omalla tavallaan, syö sitä mikä tuntuu oikealta. On kuitenkin suositeltavaa syödä monipuolisesti ja ravinnerikasta ruokaa. Helposti ihmisten ruokailu tottumukset on erillaisia ääripäitä joko täysin rasvatonta ja hiilaritonta, paljon proteiini pitoista ruokaa ainoastaan, pelkkää salaattia vege tyyliin, tai sitten hyvin epäterveellisiä ja ravinne köyhiä pikaruokia.
Kaikkea saa syödä kohtuudella ja kun perus ravinteet on laadukkaita niin jaksaminen on ihan uudella levelillä. Tarkoitus ei ole vaihtaa kerralla kokonaan omaa ruokavaliota uudenlaiseksi vaan pikku hiljaa muuttaa ja kehittää sitä paremmaksi. Hyvää suolaa, pehmeitä rasvoja, erillaisia marjoja, vihanneksia yms.
- http://superfoodit.com Sivulta löytyy paljon tietoa ravinnerikkaista ruokalajeista ja kannattaa ladata koneelle ilmainen 41 sivunen superfoodit kirja, jossa on paljon tietoa foodeista ja erillaisista resepteistä. Netistä löytyy myös Googlaamalla paljon Halmetojan videoita ja erillaista juttua Sfoodeista.
http://www.jaakkohalmetoja.com/fi/ <— Tsekatkaa.
Ehkä yksi maailman kovimmista Ultramaratoonareista, Anton “Tony” Krupicka. Anton suhtautuu juoksemiseen, kilpailemiseen hyvinkin persoonallisesti, kuin myös ylipäätään omaan elämään. Etäisesti hän on jeesuksen näköinen kaveri, joka lenkkeilee mielellään ilman paitaa ja juoksee 200 mailia (noin 320km) viikossa.
Näissä piireissä ei raha liiku, mutta sitäkin enemmän kovakuntoisempia ja rohkeita juoksijoita on ultramatkoilla. Kovimmassa treeni vaiheessa Anton juoksee 20-30h viikossa. Anton pärjäisi varmasti ammattilaisia vastaan maratoneilla, mutta hän on kuitenkin päättänyt keskittyä lajiin jota vain marginaali juoksijoista harrastaa, eli 100 mailin ultramaraton. Voittaja hänelle on kertynyt myös lyhyemmillä 50 mailin ultramatkoilla.
Jos joku väittää ettei juokseminen ole luonnolista hän ei ole tavannut Krupicka.
It’s not about the destination, it’s about the journey.
Well, Hello There, somewhere, anywhere, elsewhere, whenever, wherever !! WTF !!..
Jaahas. Pientä taukoa taas ollut kirjoittamisesta ja teksti sen mukaista.. : S Vaikka kirjoittaminen on jäänyt toisaalle, niin juoksemista en ole lopettanut. Viikossa juoksen pari kevyttä lenkkiä mielialan mukaan. Sellaista Sunnuntai lenkkeilyä pääsääntöisesti ollut, kuulokkeet korvilla, Spotify tai TuneIn soi ja välillä vain kävelen. Tavoitteena olisi juosta maratoni puoltuntii nopeemmin seuraavana vuonna. Elikkä Pace olis silloin alle 5 min/km ja tavoite aika alle 3h 30min.
Ei sitä liikkumista tarvitse aina ottaa niin “tosissaan”. Tollasen hyvin intensiivisen ja aktiivisen puolen vuoden juoksutreenin ja maratonin jälkeen on välillä hyvä ottaa vähän rennommin. Monet ihmettelee aina, että miten jaksat juosta niin paljon, miten sulla riittää motivaatio tähän kaikkeen, mikä sun salaisuus on hyvään kuntoon ja juokseminen on kuulemma ihan “perseestä”.
Jokaisella varmasti on ollut alkukankeutta aloittaessaan juoksemisen. Niin oli mullakin, mutta siitä kivusta ja tuskasta on vaan päästävä yli, eikä siihen mitään salaisuuksia ole. Tärkeintä on lähteä reenaamaan silloin kun on lenkkipäivä, eikä jäädä katsomaan telkkarista Big Brotheria.. Lenkin pituudella, ajalla, pace:lla tai nopeudella ei silloin ole mitään merkitystä, kunhan laitat ne lenkkarit jalkaan ja teet edes jotain, se on tärkeintä.
Liikkuminen kannattaa aloittaa hyvällä asenteella, kerran kun jätät treenaamatta, niin jätät helposti myös toistekkin. Ennen kuin rupeat Atleetiksi tai Kotleetiksi, pitäisi ekana harjoitella lähtemään sinne reeneihin päivittäin, eikä vain kirjoitella sinne facebookkiin että “Tänään Salille ja lenkille” tms.. Ei näin.
Pitää muistaa että kuntoilet itseäsi varten, etkä kenenkään muun takia. Sillä ei ole mitään merkitystä mitä muut ajattelee susta esim. paljon nostat penkistä, koska käyt lenkillä, mitä palkkaria syöt, missä salilla treenaat, kuinka iso haukka sulla on, mikä sun BMI on, mitä lenkkareita tai salihousuja käytät. Tärkeintä on tiedostaa, mitkä sun tavoitteet on, mitkä on lähtökohdat, paljonko tahdot kehittyä, tahdotko haastaa itseäsi ja saavuttaa tavoitteitasi. Elämässä ei ole kyse itsensä etsimisestä, vaan itsensä kehittämisestä.
Yleensä ihmiset puhuu, että jonain päivänä vielä lopetan tupakoinnin, jonain päivänä vielä juoksen maratonin, jonain päivänä vielä laihdutan 70kg, jonain päivänä vielä lopetan ryyppäämisen. Ei ole olemassa jotain päivää, Ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaan, On vain olemassa tämä päivä. Se on vain päätöksestä ja teoista kiinne.
Mitä tahansa ajettelet pystyväsi tekemään, tai ajattelet ettet pysty. Olet oikeassa. Kysy itseltäsi rehellisesti, kuka haluat olla? Mitä olet valmis tekemään tullaksesi täksi henkilöksi ?
3:57:14
Kyllä Lähtee !! Mus on voimaa ku pienes kyläs !! Maraton oli kyllä oikea Via Dolorosa. Alle neljä tuntii mentiin, niinku pitikin. Kaikki meni loistavasti ja sääkin suosi juoksijoita. Ei ollu liian kylmä, eikä kuuma ja sade pilvetkin repes onneks maratonin jälkeen vast. Sain mä sielt tommosen Medalinki kaulaan. Ei sillä mitalilla oo mulle mitään arvoa, kokemus oli paljon tärkeempi. Jäi kyllä mageet muistot kisasta ja pakko osallistua seuraaviinkin kisoihin.
Lauantai aamulla herätyskello soi jo 08:00, jotta kerkeisin syömään hyvän aamupalan ja saisin kropan herätettyä kunnolla ennen maratonia. Heti herättyäni, oli vain yksi ajatus mielessä, MARATONI. Avaan sälekaihtimet ja ulkona on pimeää, kylmä keli ja vettä tihkuu. Kelaan mielessäni, että mihin hittoon sitä on taas tullut ryhdyttyä. Hirveä väsymys ja tekisi mieli mennä takas nukkumaan peiton alle, mutta ei, tänään juostaan… Ei muuta kuin safkat lärviin, kamppeet niskaan ja menoks.
Turun kaupunginteatterin edessä oli 11:40 alkuverryttelyt/lämmitelyt juoksijoille. Meikäläisen aamujumpat on kyllä nähty. Kroppa ihan jumissa ja väsymys painaa päälle. Koitin siinä sitten heilua muitten mammojen ja mummojen mukana samaan tahtiin, kun pirtsakka fitnes likka veti jumppaa sata lasissa heti aamusta, kunnon kesto hymy päällä koko ajan.
Alkuverryttelyn jälkeen aika kului todella hitaasti, minuutit tuntuivat tunneilta. Jännitys kasvoi kasvamistaan, olin aivan pumpissa ja innoissani. Ensikertalaisuus paistoi musta hyvin läpi, en pysynyt hetkeäkään paikoillaan, odotin ja odotin, että pääsisin jo juoksemaan.
Alku oli hermoja raastavaa, mutta lopulta ihmiset alkoivat kasaantua lähtö alueelle ja valmistautuivat juoksemaan. 12:30 kuului lähtölaukaus ja ihmismassa alkoi liikkua eteen päin, katsojat taputti, kameroitten salamat välkkyivät ja musiikki lähti soimaan. Fiilis oli mitä mahtavin, jännitys katosi ja tunnelma oli korkealla. Maratonin lähtö oli huikea, adrenaliinit/Endorfiinit nousi taivaisiin ja olo oli kuin Forrest Gumpilla konsanaan. Alku oli huumava, tunsin itseni voittamattomaksi ja sen oli pakko olla parempaa kuin mikään päihde.
Matka taittui Kaupungin alueella yleensä nopeasti ihmisten taputtaessa ja tsempatessa juoksijoita. Turun sataman alue oli kolkko ja suuri. Juomapisteitä oli sopivin välein matkan varrella. Ruissalon alue oli haastavin juoksijoille varsinkin viimisellä kieroksella kun ei ollut ketään tsemppaamassa tien vieressä, reitti oli pitkä.
Viimiset 5km oli yhtä tuskaa ja täytyy myöntää, että ilman 4h jänistä olisin tullut maaliin huomattavasti myöhemmin. Itseä pystyi tsemppaamaan enemmän kun ympärillä oli muitakin jotka tähtäsivät alle 4 tuntiin. Jokirannalla tuli pieni astma kohtauskin juostessa, mutta ei sen takia mitään pysähdytty kun oli enää pari hassua kilometriä jäljellä. Brutaalisti siinä päätin, että mennään niin pitkälle kun kroppa antaa myöden ja alle 4h tavalla tai toisella.
Henki pihisi viimisillä metreillä jalat paino tonnin verran ja koko kroppa oli maitohapoilla. Täytyy sanoa että en ole ikinä vetänyt itseäni noin loppuun, silmätkin alkoi jo maalialueella sumenemaan hyvä kun eteenpäin näki. Kilometriäkään ei olisi enään jaksanut juosta, olisi varmaa taju lähtenyt muuten, mutta silti oli pakko vielä ohittaa ennen maali aluetta yksi juoksija.
Olo oli mitä väsynein, mutta mahtavin. meni varmaan 10 minuttia levätessä ennenkuin tajusin edes, että hetkonen, mähän juoksin äsken maratonin alle 4 tuntii. Kyllähän se vähän pisti naurattamaan meikäläistä. : )
Ja tähän loppuun vielä Turun oma Dave Mustaine !! Kappale kuvaa hyvin kyseistä juoksua.
Google analytics
Whatsapp Fellas ?? Niinku Super Bowlin maassa, lätäkön toisella puolella sanotaan. Ihan sama kyllä mitä sanon, ei näitä mun jorinoita kuitenkaan kukaan jaksa lukea. Hah. :D Ei vaiskaan, Stalkkaan Google Analyticsin kautta mun lukijoita tältä sivulta ja pistää ihmetyttämään, että jotkut sekopäät näitä jaksaa oikeesti lukea. No toivottavasti diggaatte, ite kirjottelen tätä soopaa ihan omaks ilokseni. No Life ??
97% Lukijoista on suomesta ylläripylläri, mutta olen vallottanu jo 7 eri maata maailmankartalta. Ruotsi, Kanada, Saksa, Italia, Amerikka, yms. ja joku jantteri Saudi Arabiastakin lukenut näitä mun juttuja, vähänkö makeeta.
45.8% lukijoista on Turkulaisia, 35.6% Stadilaisii ja Tampere pitää kolmos sijaa. 443 kertaa sivuja katseltu, keskimäärin sivuilla vietetään aikaa 3.08 minuuttia, 19.7% on uusia lukijoita ja 80.3% palaa uudelleen lukemaan. Nyt tosin ollut hiljasempaa kun en ole kirjotellu vähään aikaan.
Paria asiaa olen ihmetellyt Analyticsin tiedoista, selaimia millä mun sivuja on selattu ni kaikilla näyttäis olevan Mäcintussu nykyään, koska Safari on ykkönen ja ketä Uuno käyttää vielä Internet Exploreria. Tunnusta. :D Nyt Selain vaihtoon äkkiä. 42% omistaa Macintoshin, joten mun lukijat ei ole siis mitään tyhjä taskuja. : )
D-Day Tomorrow
Ja sitten itse asiaan huomen on se kovin puhuttu maraton päivä. Kyllä mä niin saatanan hölmö olen. Sateessa nyt lähteä tonne juoksemaan 42km, pahan hajusten ihmisten keskelle hikoilemaan ja kärsimään. Kaiken lisäks mä vielä maksoin tästä huvista. Kelaa sitä. Kuitenkin oon taas seuraavana vuonna siellä pelleilemäs, en yhtään ihmettelis. :D
Ruokailu on ollut pääasiassa reilun viikon verran Vesi, Hedelmä, pasta, puuro, kuitu, hiilari ja vitamiini painotteista. Vettä menee helposti 3 litraa. Maratoonilla menee sitten Dexalin energia geelejä 20 minuutin välein ja vettä tulee sillokin juotu paljon. Ennen maratonia tukeva aamupala tarpeeksi aikasin aamusta, jotta saa rauhassa sulateltu ruuan ennen juoksua. Liikaa ei saa syödä eikä liian vähän, kropas tarttee olla ravinteita kuitenkin 4 tunniks. Liikaa syötyään ei jaksa juosta ja kroppa käyttää kaiken energian ruuan sulattamiseen.
Kävin tänään Turun kaupunginteatteri talolla ilmottautumassa ja hakemassa kirjekuoren joka sisälsi juoksunumeron ja chipin ajanottoa varten. Mun juoksunumero on 3. : 0
Jännittää ihan pölönä. Tässä vaihees ei oo enää mitään tehtävissä, muutakun levätä ja syödä : / Huomenna eli lauantaina voi tapahtua ihan mitä tahansa, alitan 4h ajan tai ylitän 6h ja mut diskataan, loukkaannun, nestehukka, joudun sairaalaan. : O Tavarat on ainakin valmiina huomista varten, mutta onko maratoonari itse valmis? Se jää nähtäväksi !! Nyt nukkumaan. ZZzz…
Vieläki vauhti on joko liian kova tai liian hidas. Välillä tuppaa menee vauhtikestävyyden puolel toi juoksu. Pace:n pitäisi olla pyöreesti siinä 5.7 koko matkan ajan maratonilla. Tossa 20km lenkissä pace:n keskiarvo oli 5.24, eli hitaampaa tarttee pystyä juoksemaan jotta voimat riittää pitkällä matkalla paremmin.
Viikko 12. Final Week. Less Is More !!
Viimistä viikkoa viedään ohjelmas. Maratoniin aikaa tällä hetkellä 2 viikkoo, 6 päivää, 11 tuntii ja 29 minuuttii. Rupee aika käymää vähiin ja tällä kunnolla mennään, eli reenit on reenattu. Tässä vaiheessa on ihan turha alkaa enää kikkailemaan pitkillä lenkeillä ja koittamaan omaa kuntoa, kun epävarmuus omasta kunnosta rupeaa mietityttämään.
Fiilikset alkaa olemaan aika sekavat tässä vaiheessa. Eka maraton tämän kuun viimisenä päivänä ja suoraan sanottuna jännittää ihan pirusti. Kaks viimistä viikkoa on kaikkein vaikeimmat. Ei siksi että pitäisi jotain tehdä vaan siksi, että tässä vaiheessa saattaa ruveta panikoimaan ja säätämään omilla reeneillä joita ei tarvitsisi välttämättä tehdä. Edellisten viikkojen harjoittelut ovat menneet mielestäni ihan hyvin. En osaa verrata vielä mihinkään muihin harjoituksiin, kun oli vasta eka treeniohjelma. Jos kaiken harjoittelun jälkeen epäonnistuu maratonilla, niin täytyy siellä sitten munata ihan kunnolla koko homma.
Suurimmat syyt mitkä aiheuttavat epäonnistumisia ovat: kaikki viritykset ja säätämiset kaksi viikkoa ennen maratonia. Omat luulot, väärät johtopäätökset, riskien otto, sekä asiat joille et itse voi mitään.
Asiasta toiseen ostin nyt vihdoin tollaset vibramin 5 fingersit Myllyn Partiovarusteesta. En vaan voinut vastustaa kiusausta. On ihan huikeat popot. Koitin samalla merrelin barefootteja joissa ei ole varpaita eroteltu, eli ns. “normaalit” kengät ja vibramit oli kyllä jalassa paljon paremmat. Olin samana päivänä kenkien kanssa töissä ja illalla kävin koittamassa tossuja pururadalla. Pohkeet ja polvet kesti menon ihan mukavasti mutta koko jalka oli kantapäästä varpaisiin ihan finaalissa pikku pyrähdyksen jälkeen, jonka takia piti pysähtyä välillä.
Jalat tekee töitä paljon enemmän noilla kengillä, ihan vaikka käveltäessä tai seisoassa. Jalat täytyy aluksi totuttaa kenkiin ja kenkä jalkoihin, jonka takia kannattaa aloittaa noilla ihan rauhassa liikkumaan, koska jalat on aluksi aika kovilla. Askellus kengillä tuli aika luontaisesti päkiällä, juostessa ja kävellessä askel oli hyvin normaali.
Barefootit tuo hyvää vaihtelua liikkumiseen, kun nykypäivinä kaikki kengät rupea olemaan ultra tuettuja tai vaimennettuja, mikä on jokseenkin huono asia. Kenkää laittaessa jalkaan kaikki varpaat ei välttämättä heti mene oikean paikkaan, mutta pienen sovittamisen jälkeen ei niitä haluaisi edes ottaa poies. Tuntuu kuin olisi sukat jalassa ja vähän ajan päästä et edes muista kenkiä jalassa.
Kengissä on ohkanen ja pitävä vibramin pohja joka suojaa hyvin jalkoja. Kivet eivät satu jalkojen alla vaikka tunnetkin ja huomaatkin ne. Parasta kengissä on keveys ja normaalius, jonka vuoksi liikkuminen on vaivatonta. Kengät näyttää ja tuntuu siltä että niillä kiipeisi vaikka puuhun ja liikkuminen nautinnollista. Hengittävyys noissa kengissä on hyvä, jalat ei hikoile edes sisällä kenkien kanssa.
Vibram FiveFingers Speed - Erikoismalli kuntokävelyyn ja juoksuun. Päällinen joustavaa, hyvin hengittävää polyamidia, jossa varpaille on omat suojukset ja vahvistukset.
- Pohjan paksuus 4 mm
- Ulkopohja ei jätä jälkiä lattiaan
- Voidaan pestä koneessa miedossa lämpötilassa
- Pohjassa anatomisesti korrektit, pitoa ja kulutuskestävyyttä lisäävä pohjakuviointi.
- Pohja pitävää TC-1 -kumia
- Välipohja 3 mm paksua polyuretaania, jossa antibakteerinen ja kosteutta iholta siirtävä Dri-Lex vuori.
- Pintamateriaali hengittävää ja elastista verkkonailonia
- Paino 185 g (koko 42)
Viikko 11. Say no to Guns !!
Tapaus hyvinkää, nuori mies ampuu katolta humalapäissään viettomia ihmisiä isänsä kiväärillä. Surullinen tapaus. No pääasia on, että kaveri jäi kiinni ja joutuu nyt vastaamaan teoistaan.
Nykyään jollain tapaa muoti-ilmiöiksi muodostuneet koulu ampumatapaukset, sekä muut julkisilla paikoilla tapahtuneet henkirikokset, ovat näköjään lisääntyneet. Omaa huonoa vointia lähetään purkaamaan viattomiin kohdistaen, joko täydessä ymmärryksessä tai ymmärrystä vailla tekojen vakavuudesta. Nykypäivänä saa elää aika varuillaan, ikinä ei tiedä joutuuko jonkun ihmisperseen ampumaksi. Riittää kun astut baarista ulos niin joku odottaa jo hirvikiväärin kanssa ulkona.
Kyseinen ampumatapaus on puhuttanut paljon mediaa ja ihmisiä. Välillä tuntuu että nykyihmisiltä on karannut todellisuudentaju ja käsitys oikeudenmukaisuudesta. Mistä johtuen tapahtuu vastaavia ammuskeluja, kun mieleltään häiriintyneessä tilassa olevat ihmiset kokevat elävänsä kilpailuyhteiskunnassa, elämässään epäonnistuneina ja yhteiskunnan ulkopuolelle syrjäytyneitä tai lapsesta asti kiusattuja.
Kyseinen kaveri kärsi ilmeisesti mielenterveysongelmista ja oli hakenutkin apua. Ampujalle oli määrätty mielialalääkkeitä ongelmiinsa. En kyllä tiedä kyseisistä lääkkeistä, onko niistä sitten enemmän haittaa kun hyötyä. Tärkeätä olisi että vastaavanlaisista ongelmista kärsivät ihmiset saisivat helpommin apua vaivoihinsa ja nimenomaan siihen, että henkilö jolla on huolia ja murheita oikeasti kuunneltaisiin iästä ja sukupuolesta riippumatta, eikä välittömästi leimattaisi “mielenvikaiseksi, ihmisille vaaralliseksi, pakkopaitaan ja lobotomia hoitoon”.
Miljardeja euroja lahjoitetaan Kreikalle tukipaketteihin samalla, kun suuret määrät nuorista ovat työttömiä syystä tai toisesta. Tilastokeskuksen mukaan suomalaisten 15-24-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli maaliskuussa 24 prosenttia. Maailmanlaajuisesti 15-24-vuotiaista nuorista 12,7 prosenttia eli 75 miljoonaa on työttömänä tänä vuonna. Yleiseen hyvinvointiin pitäisi panostaa enemmän.
Helposti mediassa tuodaan aina tietokonepelien ja väkivaltaisen viihteen luomat haitat esille, kun vastaavia ampumakohtauksia tapahtuu. Mielestäni siinä vaiheessa mennään metsään ja pahasti, kun elokuvia ihannoidaan ja tappaminen on coolia. Todellisuudentaju katoaa, ei ymmärretä enään pelien ja oikean elämän eroja.
Ymmärrän sen että suurissa määrin väkivaltapelit ja videot voivat aiheuttaa ihmisessä erillaisia luonteenpiirteitä ja antaa malleja väkivaltaisesta käytöksestä, mutta uskon että näissä ampumatapauksissa on muuta takana kuin AMPUMAPELIT. Mitä yritän sanoa, niin mielenterveydeltään normaali, terve ja täysi-ikäinen ihminen voi huoletta pelata pyssy pelejä jos siltä tuntuu. Tietenkin kaikkea kohtuudella, kovempi päiselläkin kaverilla sattaisi ruuvit löystyä jos 24/7 notkut nenä näytössä kiinne. Itsellä ei aika riitä mihinkään pelailuun, eikä kyllä kiinnostakkaan.
Katson joskus elokuvia missä on paljon aseita ja ammuntaa, mutta ymmärrän myös hyvin sen, että Die Hardin, Bruce Willis on myös kuoleva ihminen, sillä on tunteet ja sitä sattuu kun joku lyö sitä nyrkillä naamariin. “Action tehoste mättö” elokuvat ovat yleensä muutenkin juonenkulultaan, näyttelijä suorituksiltaan niitä huonoimpia, varsinkin se materiaali mitä tulee tuutin täydeltä nykyään Amerikasta. Elokuvien classicot löytyvät ihan toisenlaisista genreistä ja toisilta vuosikymmeniltä.
Aseet oli siistejä pikkupoikana, itselläkin oli nallipyssy, ritsa, lutkut ja ilmakivärillä ammuttiin mökillä. Nykyään lähinnä huvittaa jos joku aikuinen ihminen on vielä vanhemmalla iällä todellinen “ultra ase fani”, joka tietää UZI:n sarjatulinopeuden ja miksi ak-47 on parempi kuin muut rynnäkkökiväärit.
Aseet on tappamista varten luotu, minkä takia ainoastaan riistanhoitajilla ja viranomaisilla pitäisi olla aseita nykypäivänä. Mahtavaahan olisi jos aseita ei olisi ollenkaan. En ymmärrä mihin siviili ihminen tarvitsee asetta kotona säilytettäväksi. Ihmisen voi tappaa toki monellakin tapaa, puukolla, tyynyllä, narulla, yms, mutta niillä on olemassa muitakin järkeviä käyttötarkoituksia tässä maailmassa, aseille en keksi muuta käyttöä.
Viikko 10. Kympit paukkuu !!
Can You Believe It ? Kymmenen viikkoo ohjelmaa jo takana ja kaksi enää jäljellä. Ohjelman jälkeen on enää 3 viikkoa maratoniin ja se aika kuluu sitten palautellessa, tankatessa ja kuntoa ylläpitäen viimiset viikot. Viimisillä viikoilla on ihan turha enää alkaa kokeilemaan omaa kuuntoa kovilla treeneillä, koska se maratoni kunto on silloin jo hankittu.
Laskeskelin tämän vuoden puolella juostuja kilometrejä ja omaksi yllätykseksi niitä oli kertynyt 653km :O Kyllä !! Ihan älytöntä. 141km tuli vuoden alusta ennen ohjelmaa ja ohjelman aikana olen juossut 512km. Viime vuonna en juossut varmaan 10km enempää joten aika radikaali muutos tapahtunut jo tähän mennessä. 1000km menee helposti tätä vauhtia vuodessa rikki. Kroppaa on aika hyvin tullu kuormitettua, viime vuoteen verrattuna ja ohan tässä tulostakin syntyny. Saas nähä miten mun käy 30.6 Maratonis. Selviänkö vai en?! Tärkeintä on se et ilman loukkaantumisii pääsis maalii asti, en tiädä kyl et meneekö alle 4 tuntii, se jää nähtäväks. No ainaki on yritetty :D
Suurimmat Penikka/pohjekivut näyttäisi olevan ohitse. Nykyään pohkeet pystyy ottamaan huomattavasti enemmän toistuvaa osumaa lenkillä, menemättä lukkoon. Mutta nyt on oikea polvi ruvennut vaivaamaan. Saas nähdä miten ton polven kanssa käy. 20km taittuu asfaltilla kivasti vielä ilman vihlontaa, mutta sen jälkeen kipu rupea yltymään. Tiedä mikä siinä sitten on. Jollei rupee rauhottuu ni pitää varmaa käydä lekurilla näyttämässä. : /
Tämän viikon ohjelma näyttää tältä.
10. viikko
Ma Lepo
Ti Juoksu 10km maratonvauhtia, alussa ja lopussa verryttelyt
Ke Lepo
To Juoksu 1h
Pe Tempojuoksu, vedot 3,6,9,6,3min palautukset 3,5,7,5min. +verryttelyt
La Lepo
Su Pitkä lenkki noin 2-2,5 eli noin 23-25km
Yhteensä 60-65km
Viikko 8. Nuha lähtee… juoksemalla !!
Viime viikko oli treenien osalta aika kevyttä, juostu tuli 35km ohjelman mukaan ja nyt kaheksas treeni viikko menossa. Tämän viikon ohjelma näyttää tältä.
8. viikko
Ma Lepo
Ti Juoksu rauhallista 30min
Ke Juoksu 60min pk-vauhti
To Lepo
Pe Juoksu 75min vauhtileikittelyä (sisältää verryttelyt)
La Lepo
Su pitkä lenkki 2-3h, noin 23km
Yhteensä noin 60km, mikäli olo väsynyt, niin pitkän lenkin voi jättää pois tai juosta vain 1h.
